Toyota Material Handling Finland (TMHFI) toimii pääkumppanina vuoden 2026 Logistiikka-messuilla. Logistiikka-messut on merkittävin Suomessa järjestettävä logistiikan ja toimitusketjujen hallinnan ammattilaisille suunnattu tapahtuma.
Logistiikka-ala elää jatkuvassa muutoksessa, ja asiakkaiden tarpeet muuttuvat nopeasti. Logistiikkamessut tarjoaa otollisen foorumin kohdata alan toimijoita, käydä ajankohtaista keskustelua ja jakaa näkemyksiä trendeistä ja tulevaisuuden suunnasta.
– Odotamme tulevia Logistiikka-messuja innolla. Ajankohta on erityisen otollinen. Logistiikka-ala on murroksessa, ja alan toimijoilta vaaditaan entistä enemmän ketterää muutoskykyä, tehokasta riskienhallintaa ja resilienssiä, kertoo TMHFI:n toimitusjohtaja Jukka Heinonen.
Toyota Material Handling Finland on materiaalinkäsittelyratkaisuiden johtava toimittaja Suomessa. Osallistuminen Logistiikkamessuille pääkumppanina on luonteva jatkumo yhtiön pitkäjänteiselle työlle sisälogistiikan ratkaisijana.
Vuosien aikana karttunut vahva asiantuntemus ja määrätietoiset panostukset osaamisen kehittämiseen ovat laajentaneet yhtiön roolia teknologiatoimittajasta kokonaisvaltaiseksi kumppaniksi. Osaaminen ei rajoitu vain teknologiaan vaan rinnalle on tullut kokonaisvaltainen sisälogistiikan kehittäminen.
-Tiedossa on taatusti mielenkiintoisia keskusteluita liiketoiminnan kehittämisestä ja kilpailukyvyn vahvistamisesta sekä tietenkin trukkiteknologiasta. Digitalisaation ja tekoälyn aikakaudella kasvokkaisten kohtaamisten merkitys korostuu entisestään. Uskomme, että Logistiikka-messut tarjoaa erinomaiset puitteet mielenkiintoisille vuoropuheluille, Heinonen jatkaa.
Logistiikka-messut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 9.-10.9.26. Tapahtuma kokoaa yhteen logistiikka-alan ammattilaiset eri puolilta Suomea, innovaatiot, osaamisen sekä tuote- ja palveluratkaisut.
Messuvieraat ovat tervetulleita tutustumaan Toyotan Material Handling Finlandin toimintaan ja ratkaisuihin sekä keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa kanssa sisälogistiikan haasteista ja kehittämisestä osastolla C222.
📍 Logistiikka-messut 2026
🗓 9.–10.9.2026
📌 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus