Verkkosivuillamme on käytössä evästeet, joiden avulla varmistamme, että sivustomme toimivat ja käyttökokemus on paras mahdollinen. OK

Toyota material handling

Toyota juhlii BT-trukkien 70 vuotta kestänyttä menestystarinaa

Toyota Material Handling viettää BT-trukkien 70v juhlavuotta. Tämän kunniaksi järjestettiin juhlatapahtuma BT:n tehtaalla Mjölbyssä Ruotsissa 31.8.2016. Tapahtuman aikana avattiin uusi BT – museo, jossa voi nähdä koko BT:n historiikin ja kehityksen aina tähän päivään saakka. Samalla avattiin uusi tehtaan testikeskus, joka toimii mm. tulevaisuuden innovaatioiden parissa.

BT on ollut edelläkävijä laadussa ja tuotekehityksessä toimintansa aloittamisesta saakka. BT:n menestystarina alkoi eurolavan keksimisen jälkeen vuonna 1946, jolloin trukkisuunnittelija Rune Monö kehitti maailman ensimmäisen hydraulisen haarukkavaunun eli pumppukärryn lavan käsittelyyn. Vuosien varrella muita merkittäviä innovaatiota ovat olleet mm. AGV- eli automaattisesti toimiva trukki 1970-luvulla ja maailman ensimmäinen ja ainoa kallistuva ohjaamo työntömastotrukeissa.

31.8 järjestetyn 70v-juhlatapahtuman yhtenä ohjelmanumerona oli uuden testikeskuksen vihkiminen käyttöön. Tässä yhdessä maailman moderneimmassa testikeskuksessa tehdään jatkuvaa testausta ja kehitystyötä muun muassa uusien materiaalien, automaation ja IoT:n (internet of things) parissa. Tämä auttaa Toyotaa kehittämään uuttaa teknologiaa, sillä tapa, jolla tavarat liikkuvat, muuttuu asiakkaiden tarpeiden muuttuessa. Toyota haluaa olla tämän kehityksen kärjessä myös tulevaisuudessa.  

Samassa yhteydessä avattu BT museo esittelee BT:n tapahtumarikasta historiaa ja innovaatioita vuosien varrelta. Siellä on esillä myös mielenkiintoisia konsepteja tulevaisuuden ratkaisuista.

Juhlavuosi tulee jatkumaan työntömastotrukkien ”limited edition” – kampanjalla. Elokuusta joulukuuhun kestävä kampanja koskee BT Reflex RRE – malleja, joissa on erityisesti juhlavuotta varten suunniteltu BT:n erikoiskilpi. Tämän lisäksi työntömastotrukit on varustettu Toyota I_Site – kalustonhallintajärjestelmällä, joka on käyttäjälleen ilmainen ensimmäisen kuuden kuukauden ajan. Tämä mahdollistaa sen, että asiakas voi testata järjestelmää rauhassa ja todeta sen tuomat edut kuten turvallisuuden, energiatehokkuuden ja kustannustehokkuuden omassa toimintaympäristössä.

Voit olla myös kiinnostunut

Trukki tulevaisuu´den teknologiaa

Tulevaisuuden teknologiaa

Smart Logistics ja Logiconomi mahdollistavat tämän päivän ratkaisut ja näyttävät tulevaisuuden näkymämme.

Lue lisää >

Toyota trukkitehdas

Historiamme

Meillä on yhteensä yli 100 vuotta osaamista materiaalinkäsittelyalalta. Tutustu historiaamme!

Lue lisää >

Pumppukärryn aisa

Haarukkavaunut

BT Lifter mallistostamme löydät haarukkavaunun joka lähtöön. Haarukkavaunut ovat räätälöitävissä myös erityistarpeisiin.

Lue lisää >

Työntömastotrukit varastossa

Työntömastotrukit

Sisälogistiikan yleisimpiin tehtäviin tarkoitetut BT Reflex työntömastotrukit tarjoavat käyttäjilleen suorituskykyisen ja ergonomisen työkoneen

Lue lisää >