Verkkosivuillamme on käytössä evästeet, joiden avulla varmistamme, että sivustomme toimivat ja käyttökokemus on paras mahdollinen. OK

Maailmankuulu turvallisuus, laatu ja luotettavuus

Toyotan perustaja Sakichi Toyoda oli 1900-luvun alussa aikansa edelläkävijä start up -yrittäjänä. Hänen ohjenuoransa olivat innovaativiset tuotteet, asiakkaan tuottavuuden parantaminen ja ennen kaikkea turvallisuus. Sama ajattelutapa ja kulttuuri ovat säilyneet ja kehittyneet Toyotalla vuosien kymmenien ajan.    Täten innovointi ja voimakas panostus tuotekehitykseen ja tutkimukseen ovat myös materiaalinkäsittelyliiketoiminnan ydin aina manuaalisesta pumppukärrystä täysautomaatioon.

Tuotesuunnittelua ja tuotantoa ohjaa maailmankuulu Toyota Production System (TPS) -filosofia eli paremmin tunnettuna Lean. Asiakkaat voivat luottaa, että Toyotan tuotteet ja palvelut suunnitellaan ja tuotetaan korkeimpien mahdollisten laatuvaatimuksien mukaisesti. Asiakaalle tämä näkyy esimerkiksi tuotteiden perusteellisena testaamisena ja systemaattisena palvelu- ja huoltoprosessina (Toyota Service Concept) tuotteen elinkareen ajan.  

Työntekijöiden tapaaminen

Kunnioitus

  • Asiakkaiden kunnioittaminen
  • Työntekijöiden kunnioittaminen
  • Ympäristön ja yhteiskunnan kunnioittaminen

Respect eli kunnioitus on yksi viidestä Toyota Way -arvosta. Toyota tekee liiketoimintaa vuosikymmenien aikajänteellä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Toyota ei tavoittele lyhytjänteisiä pikavoittoja vaan tekee kestävällä pohjalla olevaa liiketoimintaa asiakkaiden, työntekijöiden ja sidosryhmien kanssa. Täten Toyota kunnioittaa ja haluaa edistää turvallista, terveellistä ja ympäristöystävällistä toimintaa työntekijöiden, asiakkaiden, alihankkijoiden ja sidosryhmien kesken. Yksi työkalu on Toyotan eettiset ohjeet, jotka näkyvät Toyotan toiminnan ohjenuorana kaikilla tasoilla.

Lue lisää kestävästä kehityksestä >

Ihmiset keskustelevat tapaamisessa

Asiakasrahoitus vaivattomasti ja joustavasti

  • Joustavuus
  • Räätälöinti asiakkaan tarpeen mukaan
  • Toyotan oma rahoitus, ei ulkopuolisia

Markkinoiden laajimman tuote- ja palveluvalikoiman lisäksi voimme tarjota asiakkaalle myös rahoituksen. Rahoituksen taustalla on Toyotan oma "pankki" Toyota Material Handling Commercial Finance (TMHCF). Rahoituspäätökset tehdään paikallisesti ja nopeasti Toyotan Vantaan konttorissa ilman kolmansia osapuolia. Toyotan iso etu perinteisiin rahoituslaitoksiin on se, että valmistamme rahoitettavat tuotteet itse ja meillä on tuotteille jälkimarkkinakanavat. Täten pystymme hallitsemaan asiakasriskejä aivan eri tavalla muihin rahoittajiin verrattuna; se näkyy rahoituspalvelujen laadussa, nopeudessa ja joustavuudessa. Tuote- ja sovellusosaamisen avulla pystymme myös räätälöimään rahoituksen asiakkaan tarpeeseen.

Lue lisää rahoitusratkaisuista >

Globaali ja paikallinen

Aktiivinen yli 30 Euroopan maassa

Vantaa

Toyota Material Handling Finland
Korpivaarantie 1, 01450 Vantaa
Postiosoite: PL 12, 01451 Vantaa

puhelin 010 575 700

etunimi.sukunimi@fi.toyota-industries.eu



Lähellä sinua

  • Toimimme paikallisesti, sillä Euroopassa on yli 10 000 työntekijää ja Suomessa 140
  • Euroopassa myyntiverkostomme kattaa 30  maata ja koko Suomen aina Hangosta Utsjoelle saakka

Arvokkaista Japanilaisista juurista huolimatta toimintamme on hyvin paikallista. Euroopassa myytävistä tuotteista yli 90% tuotetaan paikalllisesti Ruotsin, Ranskan ja Italian tehtailla eurooppalaisten asiakkaiden vaatimuksien mukaisesti. Toyota Material Handling Finlandin 140 työntekijästä yli 100 toimii kentällä suomalaisten asiakkaiden luona.

Liity Toyotan tiimiin!

Nainen työskentelee Toyotalla

Monipuolisia tehtäviä!

  • Seuraa työpaikkailmoituksia Facebookissa, Linkedinissä ja nettisivuilla
  • Tarvitsemme sekä kokemusta että nuoria työntekijöitä
  • Kunnioitamme, arvostamme ja kehitämme työntekijöitä


Tuotteet, palvelut ja prosessit yms. ovat tietenkin tärkeitä asioita yrityksissä. Mutta mikään ei toimi ilman ihmisiä. Ymmärrämme, että yritys voi olla vain niin hyvä kuin sen työntekijät.

Lue lisää >

Voit myös olla kiinnostunut

BT Optio keräilyyn

Tuotteet ja palvelut

Tutustu koko tarjontaamme muun muassa pumppukärryihin, varastotrukkeihin, vastapainotrukkeihin, automaattitrukkeihin, varastohyllyihin ja moniin muihin palveluihimme ja tuotteisiimme.

Lue lisää >

Toyota Production System eli Lean

Kaikki Toyotan tuotteet on valmistettu maailmankuulun TPS -filosofian (Toyota Production System) mukaisesti, mikä takaa korkeimman laadun, kestävyyden ja luotettavuuden.

Lue lisää >

Trukkien katselua

Kestävä kehitys

Yhdessä voimme tehdä paljon maksimoidaksemme turvallisuuden, minimoimalla ympäristövaikutukset ja optimoimalla prosessejamme.

Lue lisää >

Ihmiset hymyilevät

Liity tiimiimme

Tuotteet, palvelut ja prosessit yms. ovat tietenkin tärkeitä asioita yrityksissä. Mutta mikään ei toimi ilman ihmisiä. Ymmärrämme, että yritys voi olla vain niin hyvä kuin sen työntekijät ovat.

Lue lisää >